Siirry pääsisältöön

Tung Hai Senior High School



 Perjantaina vierailimme Taipein Tung Hai Senior - lukiossa. Vastaanotto oli heti alkuun lämminhenkinen ja erittäin vieraanvarainen. Meidän vuoksemme liikenne laitettiin koulun edessä pysähdyksiin jotta pääsimme varmasti turvallisesti tien yli koulun siistille sisäpihalle.

Konferenssihuoneessa pidetty tilaisuus oli mielenkiintoinen, sillä koulua esiteltäessä huomasi, että se oli enemmänkin ammattikoulun tapainen kuin lukion. Pieniä eroja löytyi suomeen verrattaessa, joista varmasti voimme ottaa oppia omassa oppilaitoksessamme.
Opetuskeittiöt olivat todella siistejä, sillä oppilaat kuuraavat ne käyttönsä jälkeen, ja syövät valmistamansa ruoat vasta kun siivoustyöt on saatu päätökseen.

Heidän opetuskeittiössä yleiskoneet olivat keittiöpisteiden vieressä, kun meillä kaikki ovat taikinahuoneessa, paria erikoistapausta lukuunottamatta.


Pääsin itsekin edustamaan Salpausta, muun muassa kertomalla NY-toiminnasta, mitä kaikkea se pitääkään sisällään. Pääsin näyttämään oman NY-yrityksen Facebook sivua, ja voileipäkakku oli heille uusi tuttavuus, mutta vaikuttivat olevan mielissään ja kiinnostuneita NY-yrittäjyyden toiminnasta. Niinkin paljon, että minua pyydettiin sinne uudestaan tämän 3-viikon sisällä, kertomaan heidän oppilailleen suoraan minkälaista on opiskella Koulutuskeskus Salpauksessa, sekä kuinka NY-yrittäjyys toimii.
Oppilaat valmistivat meille lounaalla syödyt ateriat.

Saimme lahjaksi käsin tehtyjä taiwanilaisia herkkuja.











Kommentit

  1. Hei Annika

    Hienoa päästä tutustumaan paikalliseen oppilaitokseen! Tämä Tug Hai Senior High School oli mielestäni huipputasokas. Sitähän me tällä HULA- matkalla etsimmekin. Toivottavasti yhteistyö koulun kanssa tästä jatkuu.

    Kiitos, kun esittelit yritystoiminnan fb-sivuston. Innostuivat kovin asiasta ja voileipäkakku herätti ihmetystä. Menetkö uudelleen koululle käymään?

    syyspimein terveisin Hannele

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paljon leivontaa

Maanantai oli kauraleipä - päivä; teimme 5 eri leipätaikinaa, kaikki eri tavalla. Seuraavana päivänä vertailimme tuloksia ja laskimme taas leipien tilavuudet. Teimme myös kaksi tummempaa leipää käyttäen tekemäämme ruisjuurta. Omena ei tosin maistunut lopputuotteessa, niin kuin oli oletuksemme. Tiistaista lähtien olemme tehneet kokeiluja myslin, kakkupohjien ja muffinien parissa.  Myslin osalta saimme kohdalleen öljyn ja suolan määrän, sekä paisto-ajan. Teimme monta erää testaten järjestelmällisesti eri määrää suolaa, sekä öljyä ja miten se vaikutti paistoaikaa, eli kuinka mysli sai väriä minkäkin ajan ja öljymäärän kanssa. Kakkupohjien tekoa käyttäen jauhoina 100 prosenttia kauraa oli tavoitteemme. Kokeilimme ensin ohjetta johon tuli myös voita, ja tuloksena oli lässähtäneitä pohjia, jo massan valmistamisvaiheessa kuohkeus karkasi voita sekoittaessa mukaan. Vaikka jauhoseoksia oli kolme: ensimmäisessä 100% vehnäjauhoja, toisessa vehnä-ja kaurajauhoja mole...

Leipomokierroksia ja vähän muutakin kivaa

Sunnuntain työpäivä oli todella mieleeni: Tavoitteemme oli Juhan kanssa saada laskettua eri leipomoista/leipomomyymälöistä ostettujen leipien tilavuudet sekä kilohinnat, sillä täällä niitä ei juurikaan merkitä. Ihmiset eivät ole siis tietoisia leipiä ostaessaan, kuinka kalliita ne itseasiassa ovat. Leipomokierros oli mahtava ja silmiä avartava, varsinkin ne myymälät missä leivät leivottiin paikan päällä. Makumaailma täällä on myös hyvin erilainen suomeen verrattuna. Täällä tunnutaan suosivan makeaa leipää, ainoastaan yksi leipä oli ylitse muiden suolainen ja eniten samankaltainen suomalaisen leivän kanssa. Useat leivät pitivät myös sisällään erilaisia kuivattuja hedelmiä ja eritoten karpaloa, sekä joitakin pähkinöitä. Työtiloihin päästyämme olimme onnistuneet ostamaan noin 10 leipää eri leipomoista. Merkkasimme paperille taulukkomaisesti perustiedot sekä erikseen lasketut kilohinnat, mitä ei ole tullut laskettua pitkään aikaa.. Onnistui silti ☺ Tähän tyyliin l...