Siirry pääsisältöön

Paljon leivontaa

Maanantai oli kauraleipä - päivä; teimme 5 eri leipätaikinaa, kaikki eri tavalla. Seuraavana päivänä vertailimme tuloksia ja laskimme taas leipien tilavuudet. Teimme myös kaksi tummempaa leipää käyttäen tekemäämme ruisjuurta. Omena ei tosin maistunut lopputuotteessa, niin kuin oli oletuksemme.




Tiistaista lähtien olemme tehneet kokeiluja myslin, kakkupohjien ja muffinien parissa.  Myslin osalta saimme kohdalleen öljyn ja suolan määrän, sekä paisto-ajan. Teimme monta erää testaten järjestelmällisesti eri määrää suolaa, sekä öljyä ja miten se vaikutti paistoaikaa, eli kuinka mysli sai väriä minkäkin ajan ja öljymäärän kanssa.




Kakkupohjien tekoa käyttäen jauhoina 100 prosenttia kauraa oli tavoitteemme. Kokeilimme ensin ohjetta johon tuli myös voita, ja tuloksena oli lässähtäneitä pohjia, jo massan valmistamisvaiheessa kuohkeus karkasi voita sekoittaessa mukaan. Vaikka jauhoseoksia oli kolme: ensimmäisessä 100% vehnäjauhoja, toisessa vehnä-ja kaurajauhoja molempia puolet, sekä viimeisessä 100% kaurajauhoja.

Seuraavaksi teimme peruskakkupohjaohjeella, jossa oli kananmunia, sokeria, kaurajauhoja ja leivinjauhetta. Teimme muna-sokeriseoksesta todella "kovaa", eli vatkasimme sitä kauan, ja uunista tultua saimme kauniin värisen, hyvin nousseen kakkupohjan. Kaurajauhoillakin on siis mahdollista saada aikaan kuohkea kakkupohja, joka ei juuri eroa vehnäjauhoista.

Tummimmin paistunut on itseasiassa muffini-taikinasta tehty. Koostumus oli liian raskas eikä pysynyt koossa leikkauksen jälkeen.




Kokeilimme tosiaan myös joitain muffini-reseptejä, vielä ei löytynyt täydellistä ja maukasta yksilöä. Ongelmina oli mm. liika murenevuus, liian tiivis, tai maut eivät olleet kohdallaan. Siinä alueella on siis vielä jonkun verran työtä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Leipomokierroksia ja vähän muutakin kivaa

Sunnuntain työpäivä oli todella mieleeni: Tavoitteemme oli Juhan kanssa saada laskettua eri leipomoista/leipomomyymälöistä ostettujen leipien tilavuudet sekä kilohinnat, sillä täällä niitä ei juurikaan merkitä. Ihmiset eivät ole siis tietoisia leipiä ostaessaan, kuinka kalliita ne itseasiassa ovat. Leipomokierros oli mahtava ja silmiä avartava, varsinkin ne myymälät missä leivät leivottiin paikan päällä. Makumaailma täällä on myös hyvin erilainen suomeen verrattuna. Täällä tunnutaan suosivan makeaa leipää, ainoastaan yksi leipä oli ylitse muiden suolainen ja eniten samankaltainen suomalaisen leivän kanssa. Useat leivät pitivät myös sisällään erilaisia kuivattuja hedelmiä ja eritoten karpaloa, sekä joitakin pähkinöitä. Työtiloihin päästyämme olimme onnistuneet ostamaan noin 10 leipää eri leipomoista. Merkkasimme paperille taulukkomaisesti perustiedot sekä erikseen lasketut kilohinnat, mitä ei ole tullut laskettua pitkään aikaa.. Onnistui silti ☺ Tähän tyyliin l...

Elephant Mountain

Tiistaina sää oli kevyesti aurinkoinen, jos niin voi sanoa, ja lämpötila pysyi noin 22-asteen paikkeilla. Täydellinen sää patikoimiselle! Vapaapäivät Veran kanssa menevät hujauksessa, kun teemme ja kokeilemme kaikkea kivaa ja erilaista. Tällä kertaa menimme Elephant Mountain - vuorille. Aluksi epäilin reissun kestävän koko päivän, mutta hyvällä, reippaalla tahdilla selvitimme hyvänpituisen reissun noin kahdessa tunnissa. Pilvien takaa pilkahteleva aurinko ja vieno tuuli teki urheilukokemuksesta todella miellyttävän! Reittejä oli siis monta mistä valita, ja jokainen oli päällystetty rapuilla, kulkeminen ylöspäin oli siis todella helppoa, ja kivaa jalkatreeniä. Alaspäin mennessä tosin portaat vaikuttivat todella liukkailta, ja Vera liukastuikin kerran lehtiin, jotka olivat tippuneet puista. Muuten reissu oli tapaturmaton! Maisemat olivat kauniit, melkeimpä paremmat kuin Taipei 101-tornista katseltaessa. Luonto oli roskaton ja täynnä pikkuötököiden elämää. O...