Siirry pääsisältöön

Leipomokierroksia ja vähän muutakin kivaa


Sunnuntain työpäivä oli todella mieleeni: Tavoitteemme oli Juhan kanssa saada laskettua eri leipomoista/leipomomyymälöistä ostettujen leipien tilavuudet sekä kilohinnat, sillä täällä niitä ei juurikaan merkitä. Ihmiset eivät ole siis tietoisia leipiä ostaessaan, kuinka kalliita ne itseasiassa ovat.

Leipomokierros oli mahtava ja silmiä avartava, varsinkin ne myymälät missä leivät leivottiin paikan päällä. Makumaailma täällä on myös hyvin erilainen suomeen verrattuna. Täällä tunnutaan suosivan makeaa leipää, ainoastaan yksi leipä oli ylitse muiden suolainen ja eniten samankaltainen suomalaisen leivän kanssa. Useat leivät pitivät myös sisällään erilaisia kuivattuja hedelmiä ja eritoten karpaloa, sekä joitakin pähkinöitä.



Työtiloihin päästyämme olimme onnistuneet ostamaan noin 10 leipää eri leipomoista. Merkkasimme paperille taulukkomaisesti perustiedot sekä erikseen lasketut kilohinnat, mitä ei ole tullut laskettua pitkään aikaa.. Onnistui silti


Tähän tyyliin leivät organisoitiin.


Seuraava vaihe oli tilavuuksien laskeminen rypsinsiementen avulla. Yksinkertaisesti selitettynä leipä jonka tilavuus halutaan tietää, laitetaan astiaan/vuokaan jonka tilavuus on jo laskettu, ja se täytetään rypsinsiemenillä niin täyteen kuin mahdollista. Kaikki tapahtuu siis vaa'alla, jossa mitattiin ensin leivän paino, sitten leivän paino + rypsinsiemenet. Juhalla oli tietokoneella tietty laskukaava joka sitten laski tilavuuden, mutta minun pitää kysyä siitä vielä tarkemmin.
Purkillinen rypsin siemeniä.


Päivä oli hieman pidempi, noin 9 tuntia, mutta päivä ei ollut niinkään fyysisesti rankka, vaan uutta tietoa tuli hirmuisesti. Onnistunut työpäivä kuitenkin.

Kommentit

  1. Mielenkiintoista! Hienoa päästä benchmarkkaamaan ja maistelemaan kohdemaan tuotteita. Aika erikoista, ettei siellä tunneta kilohintoja vaikka maa vaikutti niin edistykselliseltä;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tekevälle sattuu

Keskiviikkona Taichungin matka ei päättynyt niin kuin oli suunniteltu.. Kotimatkan piti ihanalla HSR-junalla kestää alle tunnin, mutta väsyneinä ja tiedosta häkeltyneinä astuimme liput ostettuamme heti näkemäämme junaan ajattelematta muuta. Yhdellä asemalla sitten istuimme pidempään, ja meitä tuli lopulta aseman työntekijä hätyyttelemään pois junasta; olimme saapuneet pääteasemalle. Joka ei tietenkään ollut Taipei vaan Zuoying! Olimme menneet täysin väärään suuntaan, ihan Taiwanin eteläpäähän vaikka tarkoitus oli päästä pohjoiseen, pääkaupunkiin. Kuten kartasta huomaa, Zuoyingista Taipeihin on matkaa.  Taksimatka pitkän junamatkan jälkeen nykyiseen majoitusasutukseeni ei myöskään onnistunut ilman kömmähdyksiä. Jostain syystä taksi hyytyi tunnelin mäkeen, ja ensin luulin taksikuskin vain hävittäneen oikean vaihteen, mutta 5 minuutin kuluttua aloin jo huolestua kun moottori käy ylikierroksilla ja bensan haju vain voimistui. Apuani auton työntämiseen ei tarvittu, vaan toinen ta