Siirry pääsisältöön

Omatoiminen lauantai

Lauantaina oli paljon tekemistä, mutta tällä kertaa sain tehdä kaiken yksin, sillä Juhalla oli markkinointiin liittyen asioita hoidettavanaan.

Aloitin päivän maltaiden imellyttämisellä, sillä sen piti olla uunissa 3-tuntia. Imellyttämisen toivottuna tehtävänä on parantaa leivän säilytysaikaa, tuovan lisää kosteutta ja makua. Tuoksu toi mieleen itselle ainakin lanttulaatikon, ja mieleen muistui taas ettei jouluun ole edes kuukautta enään, mahtavaa!


Seuraava homma oli kauramyslin valmistus, mikä oli tosi kivaa! Käytimme juuri omaan makuun sopivia pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, sekä 100% suomalaisia kuivattuja mustikoita, nam! Kuivatut omenat tein itseasiassa itse, jota en ollut ennen tehnytkään. Todella helppo, mutta aikaa vaativa homma.


Viimeisenä mutta ei vähäisenä kokeilin Taikinasta tuotteiksi - kirjan muffini-ohjetta karpaloilla ja kanelilla. Taikina nousi todella hyvin yli vuokien, vaikka taikinaa tehdessä voin ja sokerin vaahdottamisessa oli ongelmia, voi oli jotenkin todella huonolaatuista, myös Juhan mielestä. Lopputuote oli hyvä, tosin todella tiivis ja kanelia olisi voinut lisätä enemmänkin. Keskiviikkona olisi tarkoitus kokeilla kolme muffini-taikinaa, hieman eri perusreseptillä.


Kommentit

  1. Olet todella päässyt kokeilemaan ammattitaitoasi ja oppimaan paljon uutta Juhan kanssa:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tung Hai Senior High School

 Perjantaina vierailimme Taipein Tung Hai Senior - lukiossa. Vastaanotto oli heti alkuun lämminhenkinen ja erittäin vieraanvarainen. Meidän vuoksemme liikenne laitettiin koulun edessä pysähdyksiin jotta pääsimme varmasti turvallisesti tien yli koulun siistille sisäpihalle. Konferenssihuoneessa pidetty tilaisuus oli mielenkiintoinen, sillä koulua esiteltäessä huomasi, että se oli enemmänkin ammattikoulun tapainen kuin lukion. Pieniä eroja löytyi suomeen verrattaessa, joista varmasti voimme ottaa oppia omassa oppilaitoksessamme. Opetuskeittiöt olivat todella siistejä, sillä oppilaat kuuraavat ne käyttönsä jälkeen, ja syövät valmistamansa ruoat vasta kun siivoustyöt on saatu päätökseen. Heidän opetuskeittiössä yleiskoneet olivat keittiöpisteiden vieressä, kun meillä kaikki ovat taikinahuoneessa, paria erikoistapausta lukuunottamatta. Pääsin itsekin edustamaan Salpausta, muun muassa kertomalla NY-toiminnasta, mitä kaikkea se pitääkään sisällään. Pääsin näyttämään oman

Elephant Mountain

Tiistaina sää oli kevyesti aurinkoinen, jos niin voi sanoa, ja lämpötila pysyi noin 22-asteen paikkeilla. Täydellinen sää patikoimiselle! Vapaapäivät Veran kanssa menevät hujauksessa, kun teemme ja kokeilemme kaikkea kivaa ja erilaista. Tällä kertaa menimme Elephant Mountain - vuorille. Aluksi epäilin reissun kestävän koko päivän, mutta hyvällä, reippaalla tahdilla selvitimme hyvänpituisen reissun noin kahdessa tunnissa. Pilvien takaa pilkahteleva aurinko ja vieno tuuli teki urheilukokemuksesta todella miellyttävän! Reittejä oli siis monta mistä valita, ja jokainen oli päällystetty rapuilla, kulkeminen ylöspäin oli siis todella helppoa, ja kivaa jalkatreeniä. Alaspäin mennessä tosin portaat vaikuttivat todella liukkailta, ja Vera liukastuikin kerran lehtiin, jotka olivat tippuneet puista. Muuten reissu oli tapaturmaton! Maisemat olivat kauniit, melkeimpä paremmat kuin Taipei 101-tornista katseltaessa. Luonto oli roskaton ja täynnä pikkuötököiden elämää. O